Sinnehän minä sitten päädyn. Viikon päästä.

Enää ei kuulemma olekaan pääpaino pelkästään lääkevaihdossa, vaan syitä on muitakin. Totta on, ettei lääkevaihtoa voi nyt edes kuvitella suoritettavan avohoidossa, se ei olisi turvallista. Mutta, syitä on tosiaan nyt muitakin. Minua pitää vahtia.

Ja ymmärtäähän tuon. Ei ihminen, joka pystyy aivan tyynesti toteamaan haluavansa kuolla, voi olla kunnossa.

Aikaisemmin ajattelin, että en tee itselleni mitään. En minä edelleenkään varsinaisesti aio itseäni satuttaa, mutta en enää osaa pelätä sitä mahdollisuutta että niin käy. Jos käy niin käy. Loppuisi ainakin tämä tuska.

Sairasta.

Mikä tästä elämästä tekee niin hankalaa?

Sekunniksikaan ei saa pysähtyä, ei jäädä paikoilleen, tai ajatukset tulevat. Ne lamaavat ja jyräävät alleen armoa tuntematta. Jos silloin on yksin...niin, se on pelottavaa. Kun ei voi olla varma mitä tapahtuu.

Kun edes tietäisi syyn tähän. En tiedä. Sitä varten terapia kai on, selvitellään asioita. Tänään ymmärsin että ahdistus ei ole ilmaantunut yhtäkkiä, vaan kestänyt jo ainakin yli 4v. Pitäisi miettiä asiaa enemmän, uskaltaa pohtia aikaa taaksepäin. Mutta minä en uskalla, en nyt kun joudun olemaan yksin. En halua tietää mitä sieltä paljastuu, en halua käsitellä niitä yksin.

Pistäkää minut rautoihin ja sulkekaa pimeään. Pakottakaa olemaan yksin ajatusteni kanssa. Antaa niille vallan...ryöpytä ja pakottaa alleen. Lamata. Vaikka tappaa.

Minä en jaksa.

En jaksa edes tappaa itseäni.

Säälittävää.

En jaksa, mutta haluan.

Voisko joku tehdä sen puolestani..

Entä jos tekee mieli vain iskeä keittiöveitsi kämmenestä läpi? Että saisi jonkin konkreettisen kivun, näkisi veren ja tuntisi olevansa elossa...ainakin toistaiseksi.

En jaksa tätä elämää. En jaksa tätä tuskaa. "Kyllä se siitä" "Kyllä sinä paranet" Kuka sen muka voi tietää?? Kuka helvetti voi sen minulle luvata?? Kukaan ei ole pääni sisällä 24/7, ei katsomassa perääni kun paha olo iskee, ei ottamassa tuskaa pois. Vittu mää en kestä tätä oikeesti.. Säälittävää paskaa.

Hah, tilastot sanoo että "se, joka ei puhu, tekee & se, joka puhuu, ei tee" Tapa itseään siis. Eli kun minä puhun, myönnän ajattelevani, niin sekö takaa sen etten tee? Hyvä, jos asia on niin. Itse en enää olisi niin varma. Se olo on niin voimakas. Miten helppoa se olisikaan, kääntää ratti linkkuun satasen vauhdissa moottoritiellä. Kokeilla miten kova isku tulisi. Olisiko se voittamaan jatkuvat puristuksen tunteen rinnassa?

Emmä minnekään itsemurhatilastojen jatkeeksi halua, järkikin sen jo sanoo. Mutta tekeekö se ajatuksia yhtään helpommiksi kestää, jotenkin lievemmiksi ja sallituiksi? Sellaisiksi, ettei niistä tartte välittää?

Entäs kun fakta on, että ne ajatukset tuntuvat tarjoavan helpotuksen.

Se jos mikä on säälittävää.

..haluan vain nukkua?

..ulkona paistaa aurinko enkä jaksa edes aukaista verhoja?

..lastenohjelmat kestävät aivan liian vähän aikaa?

..en ikinä paranekaan?

Pelottaa niin perkeleesti. En tunne itseäni, en omia ajatuksiani. Olen säälittävä, säälin jopa itseäni. Mikä äiti on sellainen, joka ei jaksa kuunnella lapsiaan, ei olla läsnä, olla ÄITI?? Jos mies lähtisi lapset mukanaan, en estäisi heitä. Olisin sen ansainnut.

Huominen tulee, jos on tullakseen. Kaikki päivät on samanlaista mössöä, mustan eri sävyissä. Missä vaiheessa mieleni lakkaa suojelemasta, pakottaa ymmärtämään oman tilanteen, ei enää anna unohtaa?

Ensimmäinen kirjoitus. Mistä aloittaa, mitä kaikkea kertoa? Opeteltava tuntemaan itsensä niin että uskaltaa päästää jotain ulospäin, muodostaen ajatuksista sanoja. Alku aina vaikein, niin kai sitten...

Olen nainen.

Olen tavallinen.

Olen osin yksinäinen.

Olen epätasapainossa.

Olen masentunut.

Olen vaimo.

ja tärkeintä

Olen äiti.

Minulla on kaksi ihanaa poikaa. Kotiäitiys, sitä kai tämä elämä nykyään on. Painiskelua arjen kanssa, oman jaksamisen kanssa, yrittäen samalla olla Hyvä äiti, vaimo ja oma itsensä. Jostain joutuu aina tinkimään, ja yleensä se on tuo viimeisin.

En tiedä löydänkö itseäni päivittämästä tätä blogia kovinkaan usein, riippuu varmasti siitä saanko kannustusta ja onko elämälläni mitään tekstiä tarjottavana.