..haluan vain nukkua?

..ulkona paistaa aurinko enkä jaksa edes aukaista verhoja?

..lastenohjelmat kestävät aivan liian vähän aikaa?

..en ikinä paranekaan?

Pelottaa niin perkeleesti. En tunne itseäni, en omia ajatuksiani. Olen säälittävä, säälin jopa itseäni. Mikä äiti on sellainen, joka ei jaksa kuunnella lapsiaan, ei olla läsnä, olla ÄITI?? Jos mies lähtisi lapset mukanaan, en estäisi heitä. Olisin sen ansainnut.

Huominen tulee, jos on tullakseen. Kaikki päivät on samanlaista mössöä, mustan eri sävyissä. Missä vaiheessa mieleni lakkaa suojelemasta, pakottaa ymmärtämään oman tilanteen, ei enää anna unohtaa?